Halmeniemen Vapaa kyläkoulu aloitti toimintansa 16.8.2005 Mäntyharjun kunnalta vuokratuissa Halmeniemen koulun tiloissa. Koulumme toimii tällä hetkellä ns. kotikouluna, joka tarkoittaa, ettemme saa tukea toiminnallemme sen enempää valtiolta kuin kunnaltakaan. Opettajamme Juha Juurikkala ei saa työstään palkkaa. Myös keittäjän ja siivoojan työt tehdään ilman taloudellista korvausta.
Oppilaita on tällä hetkellä 13 ja he ovat 6-12 -vuotiaita.
Koulumme noudattaa Mäntyharjun kunnan opetussuunnitelmaa täydennettynä koulukohtaisilla osilla aivan niinkuin muissakin Mäntyharjulaisissa kouluissa. Koulumme toimintatapa on kuitenkin monessa kohdin erilainen ja sillä on yhtymäkohtia kansainvälisesti tunnustettuihin pedagogisiin suuntauksiin kuten summerhill-, freinet- ja montessori-pedagogiikkaan.
Kouluamme ylläpitää Halmeniemen alueen kehittämisyhdistys ry. ja sillä on johtosäännön mukaiset toimielimet.