Otsikkopalkki ja toiminnevalikko




Kylien kehittämisseminaari inspiroi

Järjestyksessä toinen kylien kehittämisseminaari kokosi Halmeniemen Halmelaan viitisenkymmentä kyläaktiivia eri puolilta Etelä-Savoa. Alustusten lisäksi väki pääsi porisemaan pienryhmissä ja syntyipä ajatustenvaihdosta uusi toimikunta miettimään uusien yritysten pystyttämistä maaseudulle. Seminaarin kaukaisimmat vieraat tulivat Enonkosken Simanalasta ja Savonlinnasta. Esiintyjistä pisimmän matkan taivalsi tamperelaispoliitikko, muusikko ja psykologi Pertti "Veltto" Virtanen.

Mäntyharjun kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Vaskelainen avasi seminaarin toteamalla, että valo tulee idästä ja hän toivoikin, kunnan itäisten kylien energia leviävää muillekin kunnan kulmille. Järvi-Suomen kylien kyläasiamies Henrik Hausen kannusti kyliä miettimään mahdollisuuksia työllistää ihmisiä ja perustaa työosuuskuntia ylläpitämään palveluja tai vaikkapa kylien omia monipalvelukeskuksia.

Pertunmaan Ruorasmäen kyläaktiivi ja kunnallispoliitikko Esko Kilpinen muistutti, että 2007 alkaen uusi EU:n ohjelmakausi antaa kylätoimikunnille täysin uudenlaisia mahdollisuuksia tuottaa palveluja. Kuntien pitäisikin nyt valmistautua uusiin haasteisiin. Lisätietoja: http://www.maaseutupolitiikka.fi

Kilpinen veti yhteen, että kylien kehittämisellä on vain neljä estettä. Oma peilikuva voi kertoa, että "en kehtoo". Oma kylä voi ajatella: "ei kannata". Omasta kunnasta saattaa kuulla: "se on taas niiden kouhotusta". Naapurikylät puolestaan voivat miettiä: "kun ei meillä, niin ei sitten sielläkään". Hän varoittelikin ns. rottailmiöstä, että yrittäviltä kyliltä purraan jakkarasta jalat ja kannusti kuntia kehittämään aluettaan yhdessä yritysten ja kylien kanssa.

Hoivakantri-hankkeen Mervi Naakka muistutti, että kyliltä läytyy aina vain enemmän piilossa olevaa työtä, kun kuntien kotipalvelut eivät tee enää kodinhoitoon liittyviä asioita. Vaarana on, että kotipalvelun asiakas luopuu kokonaan siivouksesta ja lämpimästä ruoasta, ellei lähellä ole palvelua tarjoavaa yrittäjää. Naakka uskoo, että tällaisista palveluista tulisi sivutoimista työtä kylien yrittäjille, jotka voivat hyödyntää kotitalousvähennyksiä. Koulutusta ja neuvoja yritystoiminnasta kiinnostuneille löytyy hankkeen kautta ja mm. Pienyrityskeskuksesta Mikkelistä.

Hoivapalveluyrittäjänä Ristiinassa toimiva Seija Julkunen kertoi julkisen ja yksityisen hoivayrittämisen eroista ja arjesta. Hän näkee yksityiselle yritystoiminnalle hyvät markkinat, kun yrittämisestä innostuvat motivoituneet, koulutetut ja yritysmäisesti ajattelevat ihmiset. Hän muistutti, että kotitalousvähennyksestä hyötyvät myös muualla asuvat omaiset, jos he haluavat ostaa ikääntyvälle sukulaiselleen hoivapalveluja. Maksukykyisten asiakkaiden varaan voisi rakentaa hänen mielestään maaseudulle hoivakoteja myös lyhytaikaisia hoiva- ja lomajaksoja varten.

Mäntyharjun työvoimatoimiston johtaja Maija Ketola muistutti, että kylätoimikunnat voivat saada vuodeksi ilmaiseksi tyäntekijän yhdistelmätuella ja toiselle työllistämisvuodelle myäs apua. Lisätietoja saa työvoimatoimistoista suoraan.

Ryhmätöiden jälkeen vauhtiin pääsi iltapäivän tähtiesiintyjä Pertti "Veltto" Virtanen, joka nostaa kyläyhteisöt uuteen merkitykseen. Hän muistutti, että entisaikojen kylähullu oli yhteisön terapeuttisin hahmo, joka osasi puhua niin, ettei loukannut ketään. Kylähullu oli "hovin narrimaisin viisas". Veltto Virtanen näkee kylätoiminnassa vastaliikkeen nykyiselle rapautuvalle demokratialle. Hänestä kylien yhteisöllisyys on henkinen voimavara, joka voi auttaa kiireistä, stressaantunutta ihmistä. Yhdessä samanmielisten kanssa tekeminen "laukaisee armahtavia tunteita" ja " hyvässä seurassa olos paranee".

Seminaarivieraiden palautteesta päätellen halmeniemeläisille heitettiin haaste vakiinnuttaa maaliskuisista kehittämisseminaareista vuosittainen perinne. Tämänvuotisen seminaarin järjestivät yhteistyössä Järvi-Suomen kylät ry http://www.jasky.net ja Mäntyharjun itäisten kylien kylätoimikunta.

Ajankohtaista... Tietoja Halmeniemestä Yhteystietoja ja kartta Osta tai vuokraa talo, muuta Halmeniemelle ! Hauskoja juttuja kylältä Halmeniemen yritystoimintaa Kiinnostavia WWW-sivustoja Summaries in various languages