Otsikkopalkki ja toiminnevalikko




Yhteisöllisyys on Halmeniemen valtti!

24/7 sunnuntaina Halmelassa Halmeniemen maa- ja kotitalousseuran järjestämä perinteinen kesäjuhla keräsi yleisöä runsaasti. Järjestäjät olivat todella tyytyväisiä.

Ohjelma sisälsi toimintaa niin ulko- kuin sisätiloissakin joten juhla ei kärsinyt sään oikutteluista. Ulkona miteltiin tikanheitossa. Kisan kolme sarjaa mahdollistivat jokaiselle melko omantasoisensa vastuksen. Tikanheitto sai pienimmät riemuitsemaan jo tauluun osumisesta kun taas ammattilaisia kirpaisi se ratkaiseva kuutonenkin. Luontopolku testasi kävijöitä tunnistustehtävin ja arvoituksin. Kysymykset vaativat tiedon lisäksi myös hieman tuuria.

Sadetta karkuun paenneet saivat ihmetellä Hantuukki-näyttelyä, joka koostui eri aikakausien käsinkudotuista pyyhkeistä. Näyttelyn lomassa sai koetella onneaan arvonnassa tai ottaa varman päälle ja ostaa kylänkehittämistuotteita. Tasaisen puheensorinan lomassa hankittiin niin kehittämisyhdistyksen jäseniä kuin uusia tuttavuuksiakin.

Mikkeliläinen lukiolainen Marjo Hokkanen kuvailee tunnelmia osuvasti.

Virallista ohjelmaa edusti "Kylä elää" -näytelmä, joka kertoi nuorten silmin kyläkoulu taistosta tragikoomisessa valossa. Yleisöä nauratti myös kosimaretkestä kertova lausuntaesitys, jossa vanhat pojat löysivät itselleen heilat. Yllätyskisassa kyläläiset ja lomalaiset ottivat mittaa toisistaan vetisissä merkeissä . Lopputuloksena lattia lainehti ja sisällä ei ollut sen kuivempaa kuin ulkonakaan.

MMT Heikki Pajuoja piti kesäasukkaan puheen, joka yllätti lennokkuudellaan. Kuuntelijat pääsivät perehtymään suunnistuksen saloihin sillä onhan puhuja Kokkosenkylän Rasti ja Risahduksen perustajajäsenenä ollut kehittämässä suunnistuksessa käytettävää paikannusteknologiaa.

Juhlaa seurasi Halmeniemen kehittämisyhdistyksen järjestämä huutokauppa, jonka tuotot menivät Halmeniemen koulun hyväksi. Kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Matti Christensen kertoo, että huutokaupan tavarat saatiin lahjoituksina. Hän lähettää mitä vilpittömimmät kiitoksensa niin lahjoittajille kuin tukijoillekin.

Eniten huutoja kirvoitti lainelauta, joka sekin lähti todellista hintaansa edullisemmin. Huutajat ja huudettavat löysivät toisensa ja Halmelasta poistui iloisesti myhäileviä ihmisiä -kommentoipa joku jopa, että huutokauppa oli hänen elämänsä paras.

Heta Heiskanen heta-elena.heiskanen_AT_dnainternet.net gsm: 050 375 3115

Ajankohtaista... Tietoja Halmeniemestä Yhteystietoja ja kartta Osta tai vuokraa talo, muuta Halmeniemelle ! Hauskoja juttuja kylältä Halmeniemen yritystoimintaa Kiinnostavia WWW-sivustoja Summaries in various languages