Viime vuosina Halmelan pikkujouluissa on totuttu näkemään teatteria. Tämän vuoden esityksestä vastasi 17-jäseninen mäntyharjulaisryhmä E-lääke, jonka esitys Maitolaiturilla on senioriteatteria puhtaimmillaan. Esitys koostui menevistä ja humoristisista sketseistä, jotka ryhmän jäsenet olivat itse koonneet omista kokemuksista ja kuulemistaan tarinoista. Ryhmään kuuluu myös oma taustakuoro ja hanuristi. Koomiset sattumukset ja vitsit jaksoivat naurattaa yleisöä koko esityksen ajan.
Pikkujoulujen ykkösshowmies oli kuitenkin joulupukki. Tämä Pertunmaan marttojen jouluhiluista matkalla eksynyt punatakki oli aito standup-koomikko, jolta löytyi ikään ja kokoon sopiva sutkautus jokaiselle läsnäolijalle. Pukki sai lopulta niin hyvän vastaanoton, että teatteriryhmäläiset alkoivat häätää häntä jo seuraavaa etappia kohti.
Tuoreena ohjelmanumerona oli yhteisöllinen joululaulujen laulanta. Jouluisessa bändikaraokekilpailussa kaksimiehinen Mika & Tapsa -bändi säesti joukkueita, jotka esittivät vapaavalintaisia joululauluja. Joukkueissa ääntään käytteli yhdestä puoleen tusinaa laulajaa kuoroharrastajista karaokelaulajiin.Yleisö riehaantui taputtamaan ja kannustamaan esiintyjiä tasapuolisesti kuin parhaimmassakin Idols-finaalissa. Kilvan voittajaksi bändi valitsi kisan kuopuksen, Aaron Tarkiaisen, joka uskaltautui yksin estradille.
Pikkujoulujen tarjoilu hoitui takuuvarmaan tyyliin. Juhla alkoi glögitarjoilulla, sitten pisteltiin riisipuurot ja päälle hörpättiin torttukahvit. Tämän vuoden erikoisuus oli se, että keittiöjoukkoissa tiskasi innolla myös miehiä.