Otsikkopalkki ja toiminnevalikko




Kutsu keskustelutilaisuuteen 25.04.05 klo 15.30




Halmeniemi on vastuuta kantavien ihmisten muuttovoittoinen kyläyhteisö. Syksyllä 2004 sata vuotta täyttäneen koulumme tulevaisuus on turvattava jotta kylän kehittyminen ja nuorten perheiden asettuminen alueelle olisi myös jatkossa mahdollista. Halmeniemi sijaitsee valtatie 15 varrella, joka johtaa nopeasti Ristiinan ja Valkealan kyläkouluihin, mutta oman kunnan tarjoamat kouluvaihtoehdot ovat mutkikkaiden yhteyksien päässä. Päivittäistä koulumatkaa pienille koululaisille kertyisi 64-112 kilometriä, joka on eteläisessä Suomessa kohtuutonta. Lääninhallituksen tuottaman peruspalveluselvityksen mukaan eteläsavolaisten 1-6 luokkien oppilaiden tyypillisin koulumatka oli vuonna 2003 alle 5 kilometriä.

Halmeniemellä perustettiin 09.04.2005 kehittämisyhdistys, jonka tavoitteena on löytää tapoja turvata ja kehittää vaihtoehtoisia palvelutuotantomuotoja kylällä yhdessä kunnan kanssa. Strategisesti tässä on kysymys täysin uudenlaisista palvelutuotantorakenteista, joihin Mäntyharjun kunnanvaltuustoa rohkaistiin myös viime valtuustoseminaarissa. Valtakunnallisesti tällaisia uusia avauksia odottaa muun muassa peruspalveluohjelmaa laativa valtiosihteerien työryhmä.

Pitkin kevättä lasten vanhemmat ovat pohtineet erilaisia vaihtoehtoja turvata perusopetuspalvelut omalla kylällään - monet perheet ovat muuttaneet kuntaan juuri Halmeniemen kyläkoulun vuoksi. Tähän mennessä vanhemmat ovat päätyneet kolmeen vaihtoehtoon, joista halutaan neuvotella kunnan virkamiesten ja poliittisten päättäjien kanssa.

  1. vaihtoehto - kaksiopettajainen koulu jatkaa.

  2. vaihtoehto - koulu jatkaa kunnan ylläpitämänä yksiopettajaisena kouluna uudenlaista, yksilöllistä opetusmenetelmää käyttäen;

  3. vaihtoehto - kunta tekee sopimuksen Halmeniemen kehittämisyhdistyksen kanssa yksityiskoulun perustamisesta Halmeniemelle;

Jälkimmäisissä vaihtoehdoissa kunnan taloudelliset säästöt tulevat olemaan suuremmat kuin koulun lakkauttamisella saavutettaisiin.

Halmeniemen kylän asukkaat ovat monin tavoin kantaneet vastuuta kylästään ja nostaneet sen muuttovoittoiseksi väestötappioisessa kunnassa. Nyt kylässä ollaan tarvittaessa valmiita ottamaan osavastuu myös palvelutuotannosta kuntatalouden ja kylän myönteisen kehityksen turvaamiseksi.

Toivomme, että keskustelette kanssamme näistä tärkeistä asioista 25.04.05 klo 15.30 Osuuspankin kerhohuoneistossa.




Halmeniemellä 20. huhtikuuta 2005


Halmeniemen kehittämisyhdistyksen hallitus





jakelu;




lisätietoja;




Ajankohtaista... Tietoja Halmeniemestä Yhteystietoja ja kartta Osta tai vuokraa talo, muuta Halmeniemelle ! Hauskoja juttuja kylältä Halmeniemen yritystoimintaa Kiinnostavia WWW-sivustoja Summaries in various languages