VALITTAJIEN VASTAUS KUOPION HALLINTO-OIKEUDELLE MÄNTYHARJUN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTOON - Dnro: 02250/04

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Valituksessa esitetään, että Mäntyharjun kunnan va. koulutoimenjohtaja Tuomo Penttinen on ollut esteellinen valmistelemaan ja esittelemään koulutuslautakunnassa Halmeniemen koulun lakkautusta koskevaa asiaa, koska hänen sisarensa Leena Huusari on kunnan yhden koulun, Varpasen koulun opettaja ja rehtori, sekä syksystä 2004 lähtien myös Halmeniemen koulun määräaikainen rehtori.

Mäntyharjun kunnassa on luokanopettajilla kuntakohtaiset virat. Esteellisyys voi syntyä, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa viranhaltijalle itselleen tai hänen hallintolain 28.2:n 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen. Erityistä hyötyä tai vahinkoa ratkaisusta voi olla, kun päätös vaikuttaa henkilön etuun tai on hänelle haitallinen. Leena Huusarin osalta päätös jommankumman koulun (Varpanen tai Halmeniemi) lakkauttamisesta ei vaikuta hänen etuihinsa, koska on oletettavissa, että toisen rehtorin tehtävän hoitaminen määräaikaisena tarkoitti sitä, että joka tapauksessa yhden koulun osalta rehtorin tehtävät päättyvät. Siitä kumpi koulu päätettiin lakkauttaa ei syntynyt hänelle etua eikä haittaa.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Koska kuitenkin kävi ilmi, että esteellisyystulkinta oli mahdollinen, kunnanhallitus palautti asian valmistelun uudelleen koulutuslautakunnalle. Asiaa uudelleen valmisteltaessa Tuomo Penttinen ei osallistunut Halmeniemen koulun lakkauttamisen valmisteluun, vaan asian valmistelun ja esittelyn koulutuslautakunnassa suoritti lukion rehtori Leevi Norrena. Tällä menettelyllä varmistettiin asian oikea, sekä täysin riippumaton valmistelu ja käsittely. Väite siitä että Leevi Norrenalla ei olisi ollut asiaan riittäviä valmiuksia, on asiaankuulumaton, koska esittelijä toimii asiassa virkavastuulla.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Valituksessa viitataan mm. kunnanhallituksen antamiin suullisiin ohjeisiin. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen väite, koska valittajista ei kukaan ole kunnanhallituksen jäsen ja ei siten ole voinut olla kuulemassa kokouksen keskustelua. Suljetun kokouksen keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä niistä saa kertoa ulkopuolisille.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Arvio siitä onko valmistelussa noudatettu valtuustoseminaarin linjauksia tai kunnanhallituksen ohjeita on päätöksen laillisuuden kannalta epäoleellinen. Kunnanvaltuuston tehtävä on arvioida onko valmistelu ollut riittävää päätöksenteon pohjaksi. Koska valtuusto on tehnyt kyseisen päätöksen, se on silloin arvioinut suoritetun valmistelun riittäväksi. Muussa tapauksessa valtuuston olisi tullut palauttaa valmistelu uudelleen kunnanhallitukselle. "KHO 23.1.1997 T 81: Valtuuston toimivaltaan kuului arvioida, pitääkö se suoritettua valmistelua sisällöllisesti riittävänä päätöksenteon pohjaksi vai haluaako se palauttaa asian kunnanhallitukselle uutta valmistelua varten. Valtuusto oli suoritetun valmistelun perusteella voinut harkintansa mukaan tehdä asiassa lopullisen päätöksen. Samoin KHO 10.5.1999 T 1035."

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Päätöksenteossa käytettyjen laskelmien lähtökohtana ovat koulukohtaiset vuoden 2003 tilinpäätösluvut. Koulukuljetusten kustannusten arviointi on erittäin vaikeaa silloin kun tiedossa ei ole oppilasmääriä tai lukujärjestyksiä. Halmeniemen koulun lakkauttamisella ei ole ollut vaikutusta siihen, että Kyttälän kouluun on lisätty kaksi määräaikaista luokanopettajaa. Valtuusto on myös laskelmien osalta todennut valmistelun riittäväksi päättäessään koulun lakkauttamisesta. Kunnanvaltuusto ei siten ole ylittänyt toimivaltaansa päättäessään Halmeniemen koulun lakkauttamisesta eikä päätös siltäkään osin ole lainvastainen.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Kunnanvaltuuston 29.4.2004 päättämät oppilasrajat ovat ohjeellisia ja eivät näin ollen sido kunnanvaltuuston päätöksentekoa esim. taloudellisilla tai muilla perusteilla.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnanhallituksen lausunto:

Vanhempien kuulemiseksi on Halmeniemen koululla järjestetty vanhempainilta 03.11.2004, jossa on kerrottu suunnitelmista koulun lakkauttamiseksi.

Vastauksemme:

Mäntyharjun kunnan lausunnossa mukana oleva liite:

Vastauksemme:



Kunnan käsitys yhdenvertaisten koulupalveluiden takaamisesta on mielenkiintoinen. Missään vaiheessa ei ole kerrottu, kuinka esikoululaisten palvelut toteutetaan jatkossa, miten käy koululla toimivien kansalaisopiston opinto- ja harrastuspiirien sekä seurakunnan kerhon, nyt jo kunnanjohtajan karsimien kirjastoautopalvelujen tai erityisesti kohtuullisten kuljetusmatkojen toteuttamisen koko laajan kunnan alueella. Yhdenvertaisuudesta ei voida puhua, kun kolmasosa kunnan pinta-alasta jää ilman perusopetuksen palveluja. Ajaako koulutoimenjohtajan sisaren hyöty ohi pienten koululaisten ja kehittyvän kyläyhteisön etujen !?

Pysymme valituksemme vaatimuksissa ja erityisesti haluamme korostaa välittömän toimenpidekiellon tärkeyttä jottei virheellinen toiminta jatkuisi ja vahingoittaisi koululaisia ja heidän perheitään.




Halmeniemellä 06.02.2005


Tuija Aarnio


Matti Christensen


Satu Asplund


Alfons Asplund


Leena Kapiainen