Opetusministeri

Tuula Haatainen

PL 29
00023 VALTIONEUVOSTO




Yksityiskoulun toimilupahakemus



Kylän ja koulua ylläpitävän yhdistyksen kuvaus

Halmeniemen kylä on ollut koko 2000-luvun muuttovoittoinen, uusia asukkaita on muuttanut kylään kampanjamme myötä 47. Kyläkoulussamme on lapsia 20, mikä on kunnan päättämä oppilasraja. Tärkeimmät syyt, miksi perheet ovat muuttaneet kyläämme, ovat kyläkoulu ja kylämme vahva yhteisöllisyys. Kuntien vaikean taloustilanteen vuoksi kyläkoulujen ratkaisevaa merkitystä ei kuitenkaan kyetä ottamaan päätöksenteossa huomioon. Mäntyharjun kunnanvaltuusto on päättänyt lakkauttaa nykyisen kaksiopettajaisen Halmeniemen koulun kuluvan vuoden syyslukukauden alusta lukien. Maassamme suljetaan lähivuosina arviolta 80 kyläkoulua vuosittain.

Kylämme ja koulumme sijaitsee Mäntyharjun kunnan itäisellä äärilaidalla, valtatie 15 läheisyydessä. Alue rajoittuu moniin naapurikuntiin ja muodostaa Etelä-Savon, Kymenlaakson sekä Etelä-Karjalan maakuntien rajan. Matkaa Mäntyharjun kuntakeskukseen ja lähimpään kunnan ylläpitämään kouluun on oppilaiden kotipaikasta riippuen 32 - 48 kilometriä yhteen suuntaan. Koulukuljetusten reiteistä riippuen matkat saattavat pidentyä tuostakin ja käytettävät tiet olla huonokuntoisia. Koulumme ei siis kilpaile yhdenkään kunnan ylläpitämän koulun kanssa samoista oppilaista. Lähimmät kyläkoulut sijaitsevat naapurikuntien, Ristiinan ja Valkealan, puolella, jonne kulkuyhteydet ovat paremmat, mutta yhteistyö koulukuljetusten järjestämiseksi ei ole näillänäkymin mahdollista.

Halmeniemelle perustettiin tänä keväänä kehittämisyhdistys, jonka ensimmäinen tehtävä on kyläkoulun tulevaisuuden varmistaminen. Tarjoamme Mäntyharjun kunnalle sopimusta koulun jatkumisesta yksiopettajaisena. Vaihtoehtoina on kunnan tai Halmeniemen kehittämisyhdistyksen ylläpitämä yksiopettajainen kyläkoulu.

Lasten kehityksellisiin tarpeisiin ja valmiuksiin liittyvät perusteet

Pienen lapsen normaali kyky keskittyä ja pysyä aloillaan on rajallinen. Koulunaloitusiässä paikoillaan istumista ja oppimiseen keskittymistä voi edellyttää noin 30-45 minuuttia kerrallaan. Jos koulumatkat edellyttävät jo lähes tunnin paikallaan istumista taksissa, ei ole odotettavissa kovinkaan keskittymiskykyistä ja opinhaluista päivänaloitusta koulussa.

Jos kyläkoulumme ei saa lupaa jatkaa toimintaansa, lasten koulupäivät pitenevät sääolosuhteista ja kuljetusten yhteensovittamisista riippuen 40-60 minuuttia sekä koulupäivän alussa että lopussa. Vaikkapa 6-vuotiaan esikoululaisen koulupäivä voisi alkaa klo 8.15 taksiin noustessa ja päättyä klo 15.45 taksista poistuessa. Näin pitkiä koulupäiviä on koulutoimen kaavailujen mukaan 2-3 kertaa viikossa. Pienten lasten koulupäivät sisältäisivät koulutuntien ja matkojen lisäksi 1-2 tuntia vanhempien oppilaiden koulupäivän päättymisen odotusta ennenkuin kotimatka voi alkaa.

Tiedämme toki, että Lapin ja Oulun läänien alueella tämä ei ole vielä ollenkaan tavatonta. Me asumme kuitenkin Etelä-Savossa, vain 200 kilometrin päässä Helsingistä pohjoiseen, missä lasten keskimääräinen koulumatka ala-asteiässä on lääninhallituksen tilastojen mukaan alle 5 kilometriä.

Pedagogiset ja kasvatukselliset perusteet

Koulumme haluaa toimia yhden opettajan yhdysluokkana. Tämä toimintatapa on varteenotettava vaihtoehto kaikkialla väestökatoalueilla käynnissä oleville kyläkoulujen lakkauttamishankkeille. Koulussamme annetaan opetusta 0-6 -luokilla ja sen oppilaat ovat 6-12 vuotiaita. Heidän koulupäivänsä ovat peruskoululainsäädännön mukaisesti 4-6 oppitunnin mittaisia.

Yksiopettajainen koulu pystyy toimimaan lasta aktivoivana ja mielekkäänä oppimisympäristönä jopa 25-30 oppilaalle. Vantaan Ilolan koulussa yksi opettaja vastasi luokasta, jossa oli 30 1-6 -luokkien oppilasta. Tämä hyväksi todettu toimintatapa halutaan siirtää haja-asutusalueen perusopetuspalveluja turvaamaan.

Koulumme opettajaksi on lupautunut Vantaan Ilolan koulua viisitoista vuotta johtanut rehtori Juha Juurikkala, joka tunnetaan 'Ilolan mallin' yhdysluokkaopetuksen kehittäjänä. Ilolan koulun pedagogiikka kehittyi monivuotisten kokemusten tuloksena. Se perustuu konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Nykyinen opettajainkoulutus maassamme nojaa vankasti konstruktivistiseen ajatteluun.

Lyhyt kuvaus koulun toimintatavasta:

Tällä tavalla toteutetun yhdysluokkaopetuksen lähtökohtana on, että jokainen terve lapsi haluaa oppia. Ilolan koulusta saadut kokemukset ovat osoittaneet, että opetussuunnitelman mukaisten oppisisältöjen omaksumisen lisäksi lapset tulevat kouluun koko ala-asteen ajan mielellään ja luokkien yhteisöllisyys kehittyy huomattavasti perinteistä vuosiluokkarakennetta suotuisammin. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös kansainvälisissä yhdysluokkaopetusta koskevissa tutkimuksissa. Kasvatustieteen tohtori Taina Peltonen toteaa väitöskirjassaan puutteeksi sen, ettei suomalaista tutkimusta aiheesta juuri ole. Yhdysluokkaopetusta annetaan suomalaisissa pienissä kouluissa kuitenkin paljon ja olisi erittäin tärkeää kerätä asiasta myös tutkimustietoa ( Peltonen, T., 2002 )

Ilolan koulun yhdysluokkaopetuksesta havaittiin myös, että oppilaiden keskinäinen kilpailu vähenee, sillä onhan aivan luonnollista, että useita vuosia vanhempi luokkatoveri osaa asioita enemmän ja paremmin kuin nuorempi. Luokan vanhemmat oppilaat omaksuvat ohjaavan ja auttavan asenteen nuorempiaan kohtaan, kun heitä siihen kannustetaan. Opiskelumotivaatio säilyy, kun lapset kokevat voivansa itse vaikuttaa työnsä sisältöihin.

Alueelliset ja laajemmat perusteet

Tämä koulunpitotapa on herättänyt suurta kiinnostusta opetushallituksessa, jossa on alkamassa yhdysluokkaopetusta tutkiva projekti vuoden 2006 aikana. Kouluamme haluttaisiin käyttää tämän opetusmetodin kehittämis- ja tutkimuskouluna. Juha Juurikkala on käynyt asiasta keskustelua opetusneuvos Irmeli Halisen kanssa.

Itä-Suomen läänin maaherra ja sivistystoimentarkastaja ovat myös hyvin kiinnostuneita mahdollisuudesta saada tällainen kokeilu toimintaan alueellamme. Sivistystoimentarkastaja Kari Lehtolan mukaan lääni tulee käyttämään koulua tutustumis- ja kouluttautumiskohteena opettajille, jotka voisivat soveltaa samaa pedagogista mallia omissa kouluissaan. Tällä alueella on paljon kyläkouluja, joita uhkaa lakkauttaminen.

Mielestämme koko Itä-Suomi tarvitsee ehdottamaamme mallia. Suomessa ei ole toista tällaista opetusmetodia ja pedagogiikkaa toteuttavaa kyläkoulua. Halmeniemen kyläkoulu tarjoaa arvokkaita kokemuksia ja oppimismahdollisuuksia maamme peruskoulujärjestelmälle. Siitä saatavat kokemukset ja tutkimustulokset tulevat hyödyttämään perusopetuksen kehittämistä ja yhdysluokkaopetuksen arvostusta.

Kylämme lasten vanhemmat ovat sitoutuneet ja motivoituneet tukemaan yhden opettajan koulun toimintaa. Emme ole perustamassa mitään eliitikoulua tai 'parempien ihmisten' koulua. Koulumme ei sodi peruskoulujärjestelmän periaatteita vastaan. Päinvastoin, haluamme taata myös täällä, kuntamme syrjäkylällä asuville lapsille tasavertaisen oikeuden saada peruskoulupalvelua lasten ikä- ja kehitystasoon nähden kohtuullisella tavalla. Kotikuntamme on tehnyt päätöksen nykyisen, kaksiopettajaisen, Halmeniemen koulun lakkauttamisesta, tällä opetusmenetelmällä kolun pitäminen ei tule kunnalle sen kalliimmaksi kuin koulun lakkauttaminenkaan. Me lasten vanhemmat ja aktiiviset kylämme kehittäjät olemme neuvotelleet kunnan kanssa ja perustelleet koulun jatkamisen tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellisuutta kuntamme päätäville virka- ja luottamusmiehille. Neuvotteluissa on ollut esillä yksiopettajainen kyläkoulu joko kunnan tai Halmeniemen kehittämisyhdistyksen ylläpitämänä. Opetusmenetelmästä johtuen koulumme kustannusten kattamiseen riittävät valtiolta saatavat oppilaskohtaiset valtionavut. Kyläkoulumme on siis yksityisestikin ylläpidettynä yhteiskunnan tarjoamaa perusopetuspalvelua.

Koulumme noudattaa kotikuntamme peruskoulun opetussuunnitelmaa ja on osa kunnan koulujärjestelmää, mutta taloudellinen vastuu toiminnasta on omalla yhdistyksellämme. Näin ollen koulumme ei riko vaan päinvastoin kannattaa peruskoulujärjestelmää ja sen ylläpitämistä myös haja-asutusalueilla.

Haemme toimilupaa Halmeniemen kehittämisyhdistyksen ylläpitämälle yksityiskoululle kuluvan vuoden syyslukukauden alusta alkaen. Pyydämme opetusministeriötä käynnistämään kanssamme pikaisesti neuvottelut toimiluvan saamiseksi. Olemme valmiita neuvottelemaan hankkeestamme opetusministeriön osoittamalla tavalla.






Halmeniemellä 19.05.2005




Matti Christensen

Halmeniemen kehittämisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja

Halmeniementie 296
52850 Halmeniemi

p.040 745 00 49, mattic@iki.fi

www.halmeniemi.info