Otsikkopalkki ja toiminnevalikko

Lahjomattomat - kylän paras bändi !


Lahjomattomat kulkevat omia polkujaan

Kyläbändi Lahjomattomat sai alkunsa sattumalta, kuten niin monet muutkin mainiot asiat. Seurojentalo Halmelan remonttiryhmä puuhasi talkootansseja syksyllä 2002 ja piti löytää soitto-orkesteri, joka soittaisi ilman palkkiota. Kyläkoulun opettaja Vesa Vuopala, Halmelan remonttiryhmän johtaja Mika Mattila ja kesämökkiläinen Tapani Heiskanen innostuivat kokeilemaan yhteissoittoa.

Ensimmäinen keikka innosti tekemään omia kappaleita, ja nyt ryhmä on julkaissut jo kolme levyllistä omaa musiikkia sekä yhden single-levyn. Uusin levy valmistui huhtikuussa 2008.

Pala suomalaista unelmaa -levy

Ensimmäinen levy, Pala suomalaista unelmaa, ilmestyi juhannukseksi 2003. Levyltä löytyy myös Ari Klemin ja Tapani Heiskasen vuonna 1987 Kapiaisen Pertin 50-vuotisjuhliin tekemä Korpijärven valssi. Muuten tuotanto on Lahjomattomien omaa musiikkia. Levyn tuotto tilitettiin pääosin Halmelan remonttikassaan. Levyllä olevasta Aimo-humpasta syntyi myös video, jolla esiintyvät Iltalypsystäkin tuttu Jorma 'Aimo Surakka' Pilke ja sittemmin yhtyeen naissolistiksi napattu Eve Saarinen.

Muistin kuvia -levy

Toinen levy, Muistin kuvia, syntyi seuraavana talvena sopivasti juhannukseksi 2004, jolloin ryhmää kuultiin viisijäsenisenä Kurkiniemen juhannusjuhlilla. Toisella levyllä soolokitaraa soittaa yksi maan johtavista rock-kitaristeista, Jukka Nipa Niilola ja naislaulajana oli kylässä kesiään jo nappulasta viettänyt näyttelijä ja Mikan serkku Eve Saarinen Helsingistä. Levyn kappaleita on kuultu muun muassa Keski-Suomen Radiossa, Kymenlaakson Radiossa, Etelä-Savon Radiossa, Radio Inarissa, Iskelmäradiossa ja Jazzradiossa. Kesällä 2004 kuuluivat radioaalloilla etenkin Aimo Twist, Laukaa ei oo kaukaa, Luumupuu ja Lahdelmaan.

Myös tämän levyn tuotosta menee osa Halmelaa pyörittävien seurojen hyväksi.

Kylä elää -single

Keväällä 2006 ilmestyi bändin hyväntekeväisyyssingle 'Kylä elää', jonka esitti mäntyharjulainen laulajatähti Kake Randelin. Musiikista levyllä vastasi suuri joukko mäntyharjulaisia, mikkeliläisiä ja helsinkiläisiä muusikoita ja esiintyjiä. Lahjomattomien lisäksi soittivat mikkeliläismuusikot Aulis Kaukonen ( alttosaksofoni ) ja Hannu "Mr Criminals" Helama. Kuoro-osuudet lauloi Mikkelin Päämajakoulun 3. musiikkiluokka johtajanaan Harri Kaarniemi. Levyä myydään Halmeniemen Vapaan Kyläkoulun hyväksi. Kappale on myös soinut useilla paikallisradioiden kanavilla.

Kun meistä ei kuulu mitään -levy

Kolmas pitkäsoittolevy nimeltä 'Kun meistä ei kuulu mitään' julkaistaan kolmena EP-levynä, joista jokaisella on neljä kappaletta. Ensimmäisen EP-levyn nimikkokappaleessa 'Saimaa Rock' kerrotaan levyn taustavoimina olevien muusikoiden Saimaalla heinäkuusta 2004 alkaen tekemistä viikonloppuristeilyistä Arno-höyrylaivalla. Muusikot ovat rantautuneet esittämään musiikkia muun muassa Rantaharjun lomakylässä, Puumalan satamassa ja Lappeenrannassa.

Levyn nimikkokappaleessa laulavat muun muassa valtakunnan raspikurkku Harri Marstio, Matti Lätsä Nyström, Timo Ronkainen, Mika Mattila, Vesa Vuopala ja Jyrki Tylppö.

Toisena julkaistavan EP:n 'Yhden Kesän Juttu' -nimikkokappaleen tulkitsee Mika Mattila ja huuliharppua soittaa Harri Marstio. Kolmannessa EP:ssä 'Hiljaisuuden Sävel' laulut tulkitsee Eve Saarinen. Levyn nimikkokappaleessa ja 'Muistin kuvia' -kappaleessa soittaa Juicen hoviurkurina tunnettu tamperelainen Safka Pekkonen. Levyjen kappaleet irroittelevat eri tyylilajeissa maailmanmusiikista tunnelmallisiin laulelmiin ja rokkiin.

Keikkaa pukkaa

Lahjomattomat on heittänyt keikkaa, paitsi Mäntyharjun Halmeniemellä, muun muassa Turussa, Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Savitaipaleella ja Etelä-Savossa. Heinäkuussa 2004 Lahjomattomat piti ensimmäisen lasten konserttinsa Halmelassa osana elokuvailtamia. Lahjomattomat keikkailee säännöllisen epäsäännöllisesti ja viihtyy etenkin hääkeikoilla.

Syksyllä 2005 yhtye järjesti Mikkelissä 'Rockrammi Rock Party' -hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esiintyivät myös kymenlaaksolainen Top Rank ja tamperelainen Lätsä Nyström. Tuotto lahjoitettiin Halmeniemen Vapaan Kyläkoulun hyväksi. Maaliskuussa 2006 järjestettiin 'Kylä elää' -singlen julkistusilta mikkeliläisessä ravintolassa yhdessä levyllä esiintyneiden muusikoiden kanssa. Kolmannen pitkäsoittolevyn julkistustilaisuus: Saimaa Rokkaa -tapahtuma pe 18.4. Mikkelin Naisvuoritalolla.

Heinäkuussa 2004, 2005, 2006 ja 2007 yhtye on järjestänyt Saimaalla rock-risteilyn, joka on koonnut yhteen yhdessä vuosien varrella soittaneita ammattimuusikoita ja harrastajia eri puolilta maata.

Lahjomattomista antavat lisätietoja kaikki bändin jäsenet. Levyistä ja keikoista voi kysellä Tapani Heiskaselta, puh. 050 375 3132, tapani.heiskanen@mikkelinvuokratalot.fi

Kylä elää ! -biisin sanat - saatavilla CD-singlellä !

Kylä Elää MP3 - kuuntele biisi !

Aimo humppaa YouTubessa: http://youtube.com/watch?v=MfLVQFDzJC0&feature=related

Saimaarock YouTube'ssa: http://www.youtube.com/watch?v=8MY7zdwSNJY



c: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Ajankohtaista... Tietoja Halmeniemestä Yhteystietoja ja kartta Osta tai vuokraa talo, muuta Halmeniemelle ! Hauskoja juttuja kylältä Halmeniemen yritystoimintaa Kiinnostavia WWW-sivustoja Summaries in various languages